Porin 6. osa – Yli sata vuotta historiaa 

Sanna Lindgren, Milla Syväoja

Sunnuntaina 12.6.2022 Päärnäisten asukasyhdistys ry järjesti ensimmäisen kerran Kuukkarin Wanhat Talot-tapahtuman, jossa vierailijat pääsivät tutustumaan Kuukkarin alueen koteihin. Tapahtumassa mukana oli 20 kohdetta, joista jokainen kohde oli oma persoonallinen kokonaisuutensa. 

Vanha, keltainen puutalo, jonka edessä vanhoja autoja. Aita, jossa kukkia. Kuukkarin Wanhat talot -tapahtuman kyltti
Kuukkarin Wanhat talot-tapahtumassa sai ihastella vanhoja rakennuksia ja pihapiirejä. Kuva: Milla Syväoja

Pala palalta kasvaneet Kuukkarin puutalot ovat muovautuneet asukkaidensa tarpeiden mukaan.

Tapahtuman yhteydessä julkaistussa Kuukkarin Wanhat talot lehdessä kerrottiin Kuukkarin mielenkiintoisesta historiasta. Porissa 1852 tapahtuneen suurpalon takia ahdinkoon ajautuneet vähävaraiset porilaiset asettuivat asumaan Porin läntisiin osiin ja samalle paikalle lähti kasvamaan 6. kaupunginosa Kuukkari, viralliselta nimeltään Päärnäinen. Rakennuskanta koostuu suurelta osin alkuperäisistä 1800- luvun lopun ja 1900-luvun alun hirsirakennuksista ja puutalokorttelit on suojeltu.

Oli mielenkiintoista päästä kurkistamaan täynnä historiaa oleviin rakennuksiin ja näkemään erilaisia sisustus- ja rakenneratkaisuja. Sisustustyyleinä oli niin pelkistettyä kuin värikästä, vanhaa ja uutta hienosti yhdistettynä. Kodit olivat erilaisia, niitä oli remontoitu tähän päivään vanhaa kunnioittaen tai modernisoitu hienosti puutalojen henki säilyttäen. Erityisesti mieleen jäi ajan hengen mukaisuus, mutta myös modernin ja vanhan kohtaaminen ja se, miten asukkaiden oma persoona huokui sisustuksesta. Kauniita olivat myös tapetit, alkuperäiset ikkunat, puulattiat sekä vanhat piharakennukset.

Kuva erään asunnon oven yläpiuolelta, jossa näkyy oven karmit, kattolistat, puukatto sekä seinämateriaalina tapetti ja rapattu pinta
Kaunis yksityiskohta vanhan talon materiaaleista ja pinnoista. Kuva: Milla Syväoja

Asunnoissa oli myös yllättävän paljon tilaa. Nykyajan tilantarpeet, kuten harrastetilat, kodinhoitohuoneet, kylpyhuoneet, saunat yms. oli saatu hyvin mahdutettua asuntoihin, kuten myös moderni tekniikka. Kodit olivat alun perin pienempiä, mutta kuten erään kohteen esittelyssä mainittiinkin, yksi Kuukkarin alueen rakennusten ominaispiirteistä on se, että rakennusten huoneistoja on yhdistetty ja rakennuksiin on tehty lisäosia. Näin on saatu katettua asukkaiden tilantarpeet vuosien varrella.

Vanha luonnonkivistä muurattu navetta, jossa punaiset pariovet, ovien vieressä tikkaat, jossa pelargoneja, ovien yläpuolella pienempi luukku, jossa myös pariovet. Äärioikealla sisäänkäynti.
Luonnonkivistä muurattu vanha navetta kätki sisälleen modernin saunan ja leppoisan oleskelutilan Kuva: Sanna Lindgren

Historian havinaa, sisutusideoita ja perinnerakentamista

Asukkaat kertoivat mielellään talon sekä asuinalueen historiasta ja omista vaiheistaan talon asukkaina. Esillä oli asiakirjoja, valokuvia ja materiaalinäytteitä rakennusten historiaan liittyen. Oli mielenkiintoista päästä tutustumaan talojen alkuperäisiin piirustuksiin ja siihen, miten alue on kehittynyt Porin kaupungin kasvun myötä. Pääsimme kuulemaan tarinoita niin työnjohtajien kodista kuin työväen asunnoistakin. Vuosikymmenien yhteisöllisyydestä alueella kertoivat muun muassa Nummen saunatiloissa esitetyt kuvat pihapiirin lapsien touhuista, talkoista ja muista yhteisistä tapahtumista. Asukkaat kertoivat mielellään myös kotinsa remontin vaiheista ja kunnostamisprojektien kiemuroista. Asukkaiden lisäksi neuvoja ja käytännön kokemuksia vanhan talon remontoimiseen oli mahdollista kysyä myös Rakennuskulttuuritalo Toivon edustajilta.

Pöytä, johon levitetty kirjoja ja lehtisiä. kirjoissa vanhoja kuvia sekä tekstejä, joissa kerrotaan rakennuksen historiasta
Nummen pihapiirin saunassa oli paljon materiaalia rakennusten historiasta ja asukkaiden touhuista. Kuva: Sanna Lindgren

Pääsimme konkreettisesti itsekin entisaikojen tunnelmaan, kun Sataneule oli avannut ovensa. Naisten vaatteita valmistavan yrityksen on vuonna 1956 perustanut Ensio Pöysti alun perin käsine- ja laukkutehtaana toimineen toiminimi Yrjö A. Tuomiston tiloihin ja nykyisin hänen tyttärensä Eija Pöystillä on siellä Vintage-puoti ja pienimuotoista ompelimotoimintaa. Esillä oli kauniita asuja, hattuja sekä muita asusteita ja koruja menneiltä ajoilta, niin vintagea kuin retroa. Puoti on auki sopimuksen mukaan ja Porin Jazzin aikaan, joten historiasta ja muodista kiinnostuneille se on hyvä kohde poiketa.

Kuvassa paljon vanhaa tavaraa. Vaatteita, koruja ja asusteita. Keskellä takana mallinukke, jolla juhla-asu ja vieressä musta-valkoinen kuva naisesta.
Tapahtumassa sai ihastella myös erilaisia vintage-asuja, -asusteita ja -koruja. Kuva: Sanna Lindgren

Upea miljöö kruunasi onnistuneen tapahtuman

Sää suosi, syreenit kukkivat kauniisti ja oli elämys päästä näkemään talojen puutarhoja. Pihatkin olivat kaikki erilaisia, osassa oli paljon kasvillisuutta, toisissa oli taas haettu helppohoitoisuutta. Oli myös mahdollista istahtaa hetkeksi nauttimaan erilaisia herkkuja asukkaiden Pop up-kahviloissa tai tehdä löytöjä pihakirppiksiltä. Tunnelmaa toi myös puutarhoissa järjestetyt musiikkiesitykset. Kuukkarin Wanhat talot- tapahtumalle on suunniteltu jatkoa ja esimerkiksi vanhan talon remontoijille tai sisustamisesta kiinnostuneille se on hyvä tilaisuus päästä näkemään materiaaleja, kuten tapetteja, erilaisia lattiaratkaisuja tai valaistusta autenttisessa ympäristössä ja inspiroitua sekä saada hyviä ideoita omiin projekteihin. Nähtävää oli paljon ja monia pieniä yksityiskohtia sisustusratkaisussa niin sisä- kuin ulkotiloissa jäi varmasti huomaamatta, joten olisi kyllä hienoa vielä päästä uudelleen kiertelemään.

Katunäkymä Porin 6. osan, kuukkarin kadulta. Vasemmalla etuallalla hiekkatie, oikealla etualalla keltainen aita ja keskellä takana keltainen puutalo, jossa punainen katto.
Katunäkymää kaunisti siellä täällä kukkivat syreenit. Kuva: Milla Syväoja

Vastuu artikkelissa esitetyistä näkemyksistä on yksinomaan kirjoittajilla.