Rakennustekniikan insinööriopiskelija, sairaanhoitajaopiskelija ja bonuksena vielä ammattikoulun graafisen alan opiskelijat. Mikä näissä kolmessa on yhteistä? Yksi opinnäytetyö. 

Suvi Männistö, Corinna Tanke

Idea opinnäytetyöhön lensi ilmoille huhtikuussa 2022, kun olimme paluumatkalla yhteiseltä kauppareissulta. Suvi, Samkin rakennustekniikan opiskelija, sekä Corinna, Diakin sairaanhoitajaopiskelija, keskustelimme ajomatkalla omista opinnäytetöistämme, sillä molemmilla aihe alkoi olemaan ajankohtainen. Corinna toi esiin ajatuksensa, kuinka haluaisi tehdä työn aiheesta, joka edistäisi jotenkin hyvinvointia tai turvallisuutta. Suvi puolestaan fundeerasi, miten hienoa olisi tehdä opinnäytetyö tietyömaiden työturvallisuudesta, sillä oli asian kanssa ollut tekemisissä työharjoittelunsa aikana. Aloimme siinä sitten ehkä pienellä vitsillä heittelemään ilmoille mahdollisia aiheita työhön. Tienrakennustyömaan työturvallisuus taipui vaikka mihin, mutta opas tietyömaiden työturvallisuudesta oli se, joka sai meidät katsomaan toisiamme sillä ilmeellä, jolla jokaiset parhaat ystävykset ovat katsoneet toisiaan elämänsä aikana, kun saa ihan todella hyvän (ja vähän päättömän) idean. Lopulta aihe lukkiutui rakennustietyömaiden riskien kartoituksesta koostetuksi ensiapuoppaaksi.

Opinnäytetyömme idean selitimme yritykselle, jossa Suvi oli parhaillaan työharjoittelussa. Samalla selvitimme koulujemme kanssa tilannetta, onko meidän lähtökohtaisesti mahdollista edes kirjoittaa opinnäytetyötä yhdessä. Yritys tykästyi aiheeseen, ja saimme heistä tilaajan työllemme. Lisäksi molempien koulut näyttivät vihreää valoa, joten siitä se sitten lähti. Oppaan eteen teimme paljon riskien kartoittamista, josta suurin osa opinnäytetyömme raporttiosuudesta koostuukin. Riskien kartoittaminen tapahtui erilaisilla rakennustietyömailla huomioiden ja tarkastellen ympäristöä ja työtapoja, sekä keskustellen työmaiden henkilöstön kanssa. Lisäksi kartoitimme riskejä henkilöhaastatteluilla, nettihauilla ja kirjallisuuslähteillä. Haastateltavat henkilöt valittiin sen perusteella, miltä alalta henkilöt olivat ja kenet saimme haastateltavaksi. Pyrimme haastattelemaan mahdollisimman tasapuolisesti molempien opintoaloihin liittyviä henkilöitä.

Työmaakierrokset olivat eittämättä mielenkiintoisin ja antavin riskien kartoitustapa opinnäytetyömme tiedonhankinnan aikana. Jokaiselle työmaalle mennessämme meidät perehdytti työmaan työnjohto kyseiseen hankkeeseen, jonka jälkeen työnjohto kiersi kanssamme työmaalla ja vastasi jokaiseen kysymykseen, joita mieleemme tuli. Kultakin työmaalta kartoitetut riskit olivat erilaisia, mutta jokaisessa yhtenä suurimpana riskinä nousi selvästi esille sekä työmaan sisäinen että ulkoinen liikenne. Harjavallassa työmaalla ollessamme työnjohtaja sanoi osuvasti, että ”ulkopuolista liikennettä pitää varoa, kun niitä on vähän vaikea perehdyttää”, ja tuo lause päätyi myös opinnäytetyömme tekstiin korostettuna.

Kuva 1. Suvi ja Corinna työmaakierroksella.

Tiedonhankinta painottui pääasiassa kesään, joitakin haastatteluja ollen vielä syksyn alussa. Suurimman osan tekstistä kirjoitimme myös kesän aikana, ja lisäsimme ja hioimme tekstiä vielä palautukseenkin asti. Syksyllä havahduimme, että mikäli emme halua oppaan koostuvan tikku-ukoista, meidän tarvitsee alkaa etsimään yhteistyökumppania oppaan kuvitukselle. Yhteistyökumppaniksi saimme Nakkilan Villilässä sijaitsevan Sataedun graafisen linjan, ja heiltä kuvitusta ja taittoa alkoi työstämään kaksi ensimmäisen (jep, ensimmäisen) vuoden opiskelijaa. Oppaan visuaalisuuden ideoimme itse, ja graafiseen toteutukseen annoimme vapaat kädet ja kerroimme, että saa ”lähteä lapasesta”. Ja sehän lähti! Voidaan valehtelematta sanoa, että nähtyämme oppaan ensimmäisen vedoksen, reaktio oli MIELETÖN. Siis aivan tajuttoman upeaa omistautumista oppaan kuvitukselle ja taitolle, jokainen sivu tehtiin toiveidemme mukaisesti ja odotukset ylittyivät täysin. Vieläkin lähtee kiitoksia Sataedun opiskelijoille sekä heidän opettajalleen, joka toimi tässä välikätenä meidän ja opiskelijoiden välillä.

Tämä työ oli ehkä lähes kymmenvuotisen ystävyytemme hienoin (ja koettelevin) kokemus, ja haluamme vielä kiittää jokaista osapuolta, jotka yhtään ovat työssämme olleet mukana.

Tutustu paremmin opinnäytetyöhön ja oppaaseen:

https://www.theseus.fi/handle/10024/786840

Kuva 2. Opinnäytetyössä laaditun oppaan kansikuva.

Kirjoittajista Suvi Männistö on SAMK:n rakennus- ja yhdyskuntatekniikan opiskelija ja Corinna Tanke on DIAK:n hoitotyön opiskelija.