Sanna Lindgren
Tämä on toinen osa blogikirjoituksesta vähähiilisen rakentamisen vuosiseminaarista, joka järjestettiin 16.5.2025 Aalto-yliopiston kandidaattikeskuksessa. Siinä missä ensimmäinen blogiteksti keskittyi vähähiilisen rakentamisen sääntelyyn, keskittyy tämä toinen Aalto yliopiston ajankohtaisiin tutkimuksiin ja käytännön ratkaisuihin vähähiilisessä rakentamisessa.
Tutkimus: Luontovaikutukset, rahavirrat ja uudelleenkäyttö
Aalto yliopiston professorit ja väitöskirjatutkija esittelivät ajankohtaisia tutkimuksia, jotka laajentavat vähähiilisen rakentamisen tarkastelua perinteisen hiilijalanjäljen ulkopuolelle. Aalto-yliopistossa on kehitetty laskentamalleja, joiden avulla voidaan arvioida rakentamisen vaikutuksia paitsi ilmastoon, myös luonnonvaroihin ja rahavirtoihin, tutkimuskeskuksen tavoitteena onkin hiilipositiivinen rakennettu ympäristö.
Professori Seppo Junnilan mukaan markkinamekanismeilla on potentiaalia ohjata kohti kestävää rakentamista, kunhan hiilipäästöt kytketään investointeihin ja omaisuusarvoihin. Väitöskirjatutkija Miia Ranta-aho toi esiin tarpeen kehittää luontovaikutusten arviointia koko elinkaari huomioiden. Rakennusalan biodiversiteettiin liittyvä tutkimus herätti kiinnostusta. Olisi tärkeää tuoda luontovaikutusten arviointi osaksi suunnittelua ja päätöksentekoa hiilijalanjälkilaskennan rinnalle. Esityksissä sivuttiin myös viheralueiden roolia: puistojen hiilijalanjälki on arviolta 8–9 % kaupungin kokonaispäästöistä. Puistot koostuvat harvoin pelkästään vihreästä, vaan niihin kuuluu paljon rakennettua ympäristöä. Puistoihin on esimerkiksi rakennettu polkuja, leikkipaikkoja, penkkejä, aitarakenteita ja valaistusta, nämä erilaiset rakennelmat ja puistojen infra ovat merkittävässä roolissa päästölaskennassa.
Tutkimusesityksistä erityisen kiinnostava oli Matti Kuittisen puheenvuoro materiaalien uudelleenkäytettävyyden merkityksestä. Hän pohti, voisiko rakennusten purettavuutta arvioida osana elinkaariarviointia. Tutkimus purettavuudesta ja saavutettavuudesta osoitti, että esimerkiksi puurakentamisessa on paljon potentiaalia, erityisesti liitosten irrotettavuuden ja rakenteiden saavutettavuuden näkökulmasta.
Vähähiilinen rakentaminen käytännössä, missä mennään nyt?
Aalto-yliopiston tutkimusesitysten jälkeen seminaarin päätteeksi käytiin kaksi paneelikeskustelua. Aiheina olivat ”Kohtaako vähähiilisten ratkaisujen kysyntä ja tarjonta?” sekä ”Ovatko kannusteet kunnossa kestävyysmurroksen toteutumiselle?” Ensimmäisen Paneelikeskustelun osallistujina olivat energia-asiantuntija Samuli Kyrö Helsingin kaupungilta, Kestävän kehityksen johtaja Pekka Kiuru NCC:ltä sekä Development manager Esa Heikkilä Lujabetonilta. Toisen paneelin keskustelijoina olivat politiikasta tutut Atte Harjanne (vihreät), Emma-Stina Vehmanen (kokoomus) ja Pia Lohikoski (Vasemmistoliitto).
Ensimmäinen paneelikeskustelu käynnistyi vähähiilisten materiaalien käytöstä rakentamisessa. Lujabetonilla on toteutettu useita yksittäisiä vähähiilisiä hankkeita. Heikkilä Lujabetonilta korosti, että alan oma vähähiilisyysluokitus on osaltaan edistänyt kehitystä. Hän nosti esiin, että esimerkiksi valmisbetonituotteista ja betonielementeistä on nykyisin saatavilla useita vähähiilisiä vaihtoehtoja.
Helsinki on ollut edelläkävijä vähähiilisen betonin käyttöönotossa. Rakennusliikkeissä vähähiilisyyttä edistetään omien hiilijalanjälkitavoitteiden kautta: vuosittain tiukentuvat numeeriset tavoitteet ohjaavat tekemistä, mutta yksittäisille ratkaisuille ei aseteta lukittuja vaatimuksia, jotta hankkeet voidaan toteuttaa joustavasti.
Helsingin kaupunki on linjannut tavoitteekseen hiilineutraalin rakennuskannan. Energiaremonttien rinnalla painopiste on siirtynyt rakennusten kokonaisvaltaiseen vähähiilisyyteen. Yksi keskeinen toimenpide on ollut hiilijalanjäljen raja-arvojen käyttöönotto uudisrakentamisessa, ensimmäinen arvo otettiin käyttöön kesällä 2024 ja sitä kiristettiin jo saman vuoden joulukuussa, kaukolämmön päästöjen vähentyessä. Vaikutukset ovattoistaiseksi olleet maltillisia, mutta suunta on selkeä. Myös infrarakentamisen päästöjä seurataan aiempaa tarkemmin. Helsingissä lasketaan jo infrahankkeiden hiilijalanjälkeä ja sen avulla haetaan ymmärrystä hankkeiden hiilijalanjälkitasosta, kuitenkaan mitään valmista vaatimusta hiilijalanjäljen suhteen ei ole.
Toisessa paneelikeskustelussa nousi esiin erityisesti se, että rakentamisen päästöt ovat laskeneet energiankäytön osalta, mutta materiaalien päästövähennykset etenevät hitaammin. Keskustelussa tuotiin esille, miten viimeisen viiden vuoden aikana energian päästöt ovat laskeneet jopa 55 %.
Asiantuntijoiden mukaan nykyiset ohjauskeinot, kuten rakentamislain ilmastoselvitys ja energiatehokkuusdirektiivi, ovat toistaiseksi varovaisia. Keskustelussa nousi esiin tarve vahvemmille kannustimille, sekä sääntelylle että investointituelle, jotta rakennusala saataisiin tehokkaammin mukaan vähähiiliseen siirtymään. Päästöjen hinnoittelu nähtiin vaikuttavana ohjauskeinona, mutta myös yksittäisten toimijoiden vapaaehtoiset valinnat ja edelläkävijyys saivat kiitosta.
Kiertotalous ajattelutavaksi: purettavan rakennuksen arvo ja uudelleenkäyttö sivuroolista pääosaan.
Seminaarin iltapäivän paneeleissa tuotiin esille, että rakentamisen ilmastovaikutusten ohjauksessa korjausrakentaminen nousee yhä useammin keskusteluihin mukaan. Suurin osa asiantuntijoista kokee, että myös peruskorjaukselle tulisi laatia vähähiilisyyden arviointimalli. Helsingin kaupunki pohtii, voisiko esimerkiksi ilmastoselvitys toimia ohjaavana työkaluna tai voisiko kenties olla jokin muu keino, joka huomioisi rakennuksen elinkaaren pidentämisen ja materiaalien kiertotalouden entistä paremmin.
Paneelikeskustelusta jäi erityisesti mieleen kommentti, jossa korostettiin tarvetta määrittää purettavalle rakennukselle konkreettinen arvo. Ajatus siitä, että uusi rakennus voisi osittain kompensoida purettavan rakennuksen arvon hyödyntämällä sen materiaaleja mahdollisimman tehokkaasti, tukee vahvasti kiertotalouteen perustuvaa ajattelutapaa. Samassa yhteydessä muistutettiin, että kaikista kustannustehokkain ja aidosti hiilineutraali ratkaisu on usein se, että emme rakenna uutta lainkaan. Tämä näkökulma tuo keskusteluun tervetullutta kriittisyyttä rakentamisen tarpeellisuudesta ja painottaa uudelleenkäytön ja muuntojoustavuuden merkitystä.
Itselleni jäi tilaisuudesta toiveikas olo, ei niinkään pelkästään sääntelystä, vaikka sekin on menossa oikeaan suuntaan, vaan erityisesti siitä, miten yritykset, kaupungit ja kunnat suhtautuvat vähähiiliseen rakentamiseen. Vaikutti siltä, että tahtoa ja valmiutta on jo valtavasti olemassa. Myös yleisön aktiivisuus ja vastaukset esitettyihin kysymyksiin vahvistivat tunnetta siitä, että alan sisällä halutaan löytää toimivia ratkaisuja ja edetä kohti aidosti vähähiilistä rakennettua ympäristöä.
Vastuu artikkelissa esitetyistä näkemyksistä on yksinomaan kirjoittajalla.
Lähteet:
Vähähiilisen rakentamisen vuosiseminaari 2025 Seminaariesitykset