Sanna Lindgren
Kiinteistö- ja rakennusala on murrosvaiheessa. Heti vuoden alkuun, torstaina 8.1.26 järjestetty RETAKE- ja RAKEL webinaari Uudet ajattelumallit kiinteistö- ja rakennusalan liiketoiminnassa toi yhteen hanketoimijoita, yrityksiä, kuntia ja lainsäädännön edustajia pohtimaan, miten rakennettua ympäristöä tulisi kehittää tilanteessa resurssitehokkaampaan suuntaan. Olemassa olevan rakennuskannan ja rakennusosien parempi hyödyntäminen on välttämätöntä, mutta se vaatii uusia liiketoimintamalleja, palveluja ja ajattelun muutosta.
Webinaarin alussa esitellyt RETAKE‑ ja RAKEL‑hankkeet loivat keskustelulle vahvan perustan. RETAKE-hankkeessa on tunnistettu rakennusalan rakenteellinen nojaaminen lineaaritalouteen ja tarve uusille liiketoimintamalleille, erityisesti takaisinottomallien osalta. Tavoitteena on vakiinnuttaa retake‑malli käsitteenä ja käytäntönä, joka tukee rakennusosien ja materiaalien korkeimman arvon säilyttämistä mahdollisimman vähällä vaivalla. Rakel-hankkeessa puolestaan keskitytään rakennusten elinkaaren pidentämiseen uuden käyttötarkoituksen kautta. Konkreettiset demonstraatiokohteet sekä mm. digitaaliset mallinnukset ja verkostot tuovat esiin sen, että uudelleenkäyttö ei ole pelkkä periaate vaan toteutettavissa oleva käytäntö.
Paneelikeskustelu: käytännön kokemuksia ja rakenteellisia haasteita
Paneelikeskustelussa korostui rakennusten ja rakennusosien uudelleenkäytön ajankohtaisuus eri toimijaryhmien näkökulmista. Yrityspuheenvuoroissa nostettiin esiin rakennusosien usein näkymätön potentiaali. Esimerkiksi toimitilakiinteistöissä tehdään jatkuvasti tilamuutoksia, joiden seurauksena syntyy toistuvia, käyttökelpoisia rakennusosia, kuten ovia, lasiseiniä, alakattoja ja lattiamateriaaleja. Ongelma ei ole niinkään halun puute käyttää näitä uudelleen, vaan se, että ehjänä purkaminen, välivarastointi ja tuotetiedon hallinta vaativat aikaa ja osaamista, ja nämä eivät kuulu kiinteistönomistajan tai kiinteistökehittäjän ydintehtäviin.
Paneelissa todettiin, että juuri näihin kohtiin syntyy liiketoimintamahdollisuuksia. Yritykset olisivat valmiita ostamaan uudelleenkäytettyjä rakennusosia, mikäli ne olisivat standardoituja, helposti saatavilla ja varustettu riittävällä tiedolla käytettävyydestä. Tällä hetkellä suurin puute liittyy siihen, ettei uudelleenkäytettäville osille ole yhtenäisiä käytäntöjä tai merkintöjä, jotka loisivat luottamusta niiden käyttöön. Moni jo toteutettu pilotti osoittaa kuitenkin, että uudelleenkäyttö voi olla kustannusneutraalia tai jopa edullisempaa kuin uuden hankkiminen, ja parhaimmillaan se voi lyhentää tilamuutosten läpimenoaikoja merkittävästi.
Kuntanäkökulmasta paneelissa painottui rakennusten vajaakäyttö. Erityisesti koulukiinteistöissä on runsaasti tiloja, jotka jäävät iltaisin käyttämättä, vaikka niille voisi löytyä uusia käyttäjäryhmiä pienillä ratkaisuilla. Lisäksi kunnissa on jo kokemusta teknisten järjestelmien, kuten lukitus‑ ja LVI‑laitteiden, siirtämisestä ja uudelleenkäytöstä.
Lainsäätäjän näkökulmasta paneelissa korostettiin resurssitehokkaan rakentamisen hierarkiaa: ensisijaisesti tulisi pidentää rakennusten käyttöikää, tehostaa käyttöastetta ja panostaa korjausrakentamiseen. Paneelissa todettiin myös, että purkaminen on lisääntynyt 2020‑luvulla, mikä on kestävän kehityksen näkökulmasta huolestuttavaa. Samalla tunnistettiin alueellinen eriytyminen ja niiden tuomat haasteet: toisilla alueilla rakennetaan uutta purkamalla, kun taas toisaalla rakennuksia jää kokonaan ilman käyttöä.
Yleisön kommentit: skaalaaminen, osaaminen ja sääntely
Yleisökeskustelussa huomio siirtyi erityisesti skaalautuvuuden ja käytännön toteutuksen kysymyksiin. Esiin tuotiin huoli siitä, miten uudelleenkäyttö saadaan taloudellisesti kannattavaksi etenkin maakunnissa, joissa rakennuskohteet ovat pieniä ja materiaalivirrat hajautuneita. Logistiikkakustannukset ja purkuteknologian kehittymättömyys nähtiin selkeinä pullonkauloina.
Lisäksi nostettiin esiin tarve ammatillisen koulutuksen kehittämiselle, erityisesti korjausrakentamisen ja ehjänä purkamisen osalta. Puheenvuoroissa korostettiin myös lainsäädännön ja kaavoituksen tulkinnanvaraisuutta, joka hidastaa kiertotalousratkaisujen käyttöönottoa. Vastauksissa todettiin, että vaikka lainsäädäntö on vielä tuore, kitkakohtien systemaattinen tunnistaminen ja hyvien käytäntöjen jakaminen ovat seuraava kriittinen askel.
Webinaarin yhteinen johtopäätös oli selkeä: ratkaisuja ei puutu, mutta niiden juurruttaminen edellyttää dataa, standardeja, toimivaa logistiikkaa ja ennen kaikkea uusia palvelumalleja. Kiertotalouden edistäminen rakentamisessa on ennen kaikkea yhteistyökysymys. Ajattelutapojen muutos on jo käynnissä.
Webinaarin keskustelut tekivät näkyväksi kuilun strategisten tavoitteiden ja arjen tekemisen välillä. Vaikka yhteinen tahtotila ja kiinnostus kiertotaloutta kohtaan ovat selvästi olemassa, konkreettiset työkalut, prosessit ja vastuut ovat vielä hajanaisia. Tämä nostaa tarpeen syventyä yksittäisistä puheenvuoroista pidemmälle kohti käytännön esimerkkejä, pilotteja ja selkeitä toimintamalleja, jotka tukevat eri toimijoiden kykyä, mahdollisuuksia ja uskallusta tarttua yhä laajemmin kiinni kiertotalouden mahdollisuuksista.
Vastuu artikkelissa esitetyistä näkemyksistä on yksinomaan kirjoittajilla.
RETAKE-hanke on EAKR Euroopan aluekehitysrahasto (2021-2027) rahoittama hanke, jonka tavoitteena on edistää rakennusalan siirtymistä kohti kiertotaloutta kehittämällä takaisinottomalleja, jotka pidentävät rakennustuotteiden elinkaarta ja vähentävät energiankulutusta sekä neitseellisten luonnonvarojen käyttöä. Hankkeessa etsitään yrityksille taloudellisesti kannattavia ratkaisuja, jotka tukevat kestävää rakentamista ja parantavat rakennusten koko elinkaaren aikaista energiatehokkuutta.