Heli Mäki, Milla Syväoja, Sanna Lindgren
Toukokuun lopussa ympäristöministeriön, Green Building Councilin ja Aalto-yliopiston järjestämässä Vähähiilisen rakentamisen vuosiseminaarissa käytiin myös mielenkiintoinen paneelikeskustelu vähähiilisyydestä osana kaupunkikehitystä. Keskustelijoina olivat Helsingin kaupungin apulaispormestari Anni Sinnemäki, Oulun kaupungin rakennusvalvonnan johtaja Anu Montin, kiinteistönomistajien ja rakennuttajien järjestö Raklin tekninen johtaja Mikko Somersalmi ja Aalto-yliopistolta arkkitehtuurin historian ja restauroinnin apulaisprofessori Panu Savolainen. Juontajana toimi Aalto-yliopiston kestävän rakentamisen professori Matti Kuittinen. Kaupunkien pinta-ala on muutaman prosentin koko maapallon pinta-alasta, mutta yli 70 % kasvihuonekaasupäästöistä aiheutuu kaupungeissa eli niillä on suuri rooli vähähiilisyyteen pyrittäessä. Suomessa käytetään eniten raaka-aineita henkilöä kohden Euroopassa ja suuri osa siitä menee rakentamiseen. Vuonna 2020 Suomella oli EU:n huonoin rakennus- ja purkujätteen kierrätysaste, noin 61 %.
Helsinki on asettanut uusille asuinkerrostaloille hiilijalanjäljen raja-arvon 16,0 kgCO2e/m2/a ja kaupungissa on muutenkin oltu edelläkävijöitä vähähiilisessä rakentamisessa. Kaupunki on edellyttänyt esimerkiksi jo pitkään A-energialuokkaa ja edistänyt maalämmön käyttöönottoa omassa rakentamisessaan. Helsingissä energian käytön osalta raja-arvolla ei täten Sinnemäen arvion mukaan ole suurta merkitystä, mutta se todennäköisesti tulee lisäämään puun ja vähähiilisen betonin käyttämistä rakentamisessa. Montin kertoi, että Oulussa on seurattu tarkkaan tätä tekemistä ja Helsingin innoittamana heillä on myös laskettu pilottikohteille hiilijalanjälkiä saaden saman suuntaisia tuloksia. Tuloksia käytetään enemmänkin vertailuarvoina ja ohjaukseen on kaivattu jo pitkään lisää tukea ja työkaluja valtion taholta. Myös energiatehokkuuden osalta Oulussa pyritään ohjauksen avulla 10–20 % parempaan lopputulokseen etsien kustannus- ja resurssitehokkaita keinoja rakennuttajille. Päätös siirtää ilmastoselvitys loppukatselmuksen yhteyteen tuo rakennusvalvonnalle uusia haasteita ohjaukseen ja Oulussa onkin pohdittu, että tarvitaanko kenties jotain porkkanoita rakennuttajille. Toisaalta yritysmaailma on jo askeleen edellä, joten siinä mielessä tilanne on ihan hyvä. Raklin Somersalmi totesikin, että samalla, kun säädöskehitystä on tehty, on opittu paljon vähähiilisestä rakentamisesta ja eri tahot ovat hyvin valmistautuneet tulevaan.
Vähähiilisyyden lisäksi tulee miettiä myös esimerkiksi luontokatoa ja purkamisesta aiheutuvia jätemääriä. Aalto-yliopiston Savolainen heitti ilmoille mielenkiintoisen pohdinnan siitä, että olisiko esimerkiksi purettavaksi suunnitellut 60-luvun kerrostalot Helsingissä voinut huutokaupata, kuten tehtiin 1900-luvun alkupuolella vanhoille puutaloille. Realismia kuitenkin on, että purkamista ei voida kieltää. Tulevaisuudessa tarvitaan taitoa sekä uskallusta muokata ja käyttää vanhaa esitti Sinnemäki. Toisaalta Helsingin halutaan olevan sosiaalisesti oikeudenmukainen kaupunki, joten kaupungin kasvaessa edelleen, halutaan tarjota myös alemman hintatason asumista ja tämä tarkoittaa tarvetta uudisrakentamiselle. Monilla alueille rakennettu ympäristö ei ole myöskään parhaalla mahdollisella tavalla käytössä tällä hetkellä. Toivottavaa olisikin, että tulevaisuudessa purkujätettä pystyttäisiin hyödyntämään paremmin rakennusmateriaalina. Monti totesi myös, että tarvitaan kulttuurin muutosta. Vanhasta rakennuskannasta tulisi pitää parempaa huolta. Somersalmi peräänkuulutti muuntojoustavuuden mahdollistamista myös lainsäädännöllisesti.
Yleisöstä esiteettiin hyvä kysymys eli miksi ylitiheää kaupunkirakentamista suositaan yhä edelleen, vaikka ilmaston lämpenemisen myötä UHI (urban heat island) -ilmiö eli lämpösaarekkeet todennäköisesti lisääntyvät kaupungeissa. Sinnemäen mielestä Helsingin kaltaisessa kaupungissa on vielä varaa tiivistää. Suunnittelussa on kuitenkin huolehdittava, että ympäristössä on vettä imevää pinta-alaa, varjostuksia ja että tuuli pääsee puhaltamaan siellä vapaasti. Pitäisi myös pyrkiä pois maanalaisesta rakentamisesta, jotta voidaan lisätä varjostavia puita ympäristöön. Lopuksi panelistit saivat heittää toisilleen haasteen, miten heidän organisaationsa voisi kehittää toimintaansa. Oulun Montin halusi tietää, miten Helsingin kaupunki voisi edistää viherryttämistä pohjoisissa olosuhteissa ja etenkin vertikaalisessa suunnassa. Jälkimmäisen suhteen Sinnemäki totesi heidän olevan ehkä vielä lapsen kengissä. Hän halusi kuitenkin kertoa Kalastamasta Pasilaan -ratahankkeesta, jossa mukana oli biologi ja jossa pyrittiin lisäämään biodiversiteettiä tuomalla kasvillisuutta sekä esimerkiksi aroympäristöjä radan varrelle. Meneillään on myös muutama hanke, jossa jo olemassa olevaa kasvillisuutta pyritään säilyttämään. Viimeaikaisten kuntaliitosten ja siitä seuranneen kaupunkirakenteen muutoksen myötä Oulussa haasteena Sinnemäen mielestä voisi olla joukkoliikenteen käytön, pyöräilyn ja kävelyn edistämiseen panostaminen. Aalto-yliopiston Panu Savolainen taas pohti, että miten rakennusalan ammattilaiset saataisiin ymmärtämään hiilidioksidiekvivalenttitonnin samalla tavalla kuin muut rakentamisen suureet ja haastoi Raklin mukaan tätä edistämään. Raklin Somersalmi otti haasteen mielellään vastaan, sillä heidän toimintaansa vahvasti kuuluu juuri ohjaaminen sekä opastaminen ja hiilijalanjälki tulee tulevaisuudessa olemaan hankkeissa ohjaava tekijä biodiversiteetin edistämisen ohella. Raklin Somersalmi taas kutsui Aalto-yliopiston Savolaisen heidän tiekarttansa julkistustilaisuuteen ja haastoi häntä jotenkin hyödyntämään tilaisuuden antia.
Päivän loppupuheenvuoron piti Tanskassa Effekt arkkitehtitoimistossa työskentelevä arkkitehti ja kestävän suunnittelun insinööri Dani Hill-Hansen. Hän kertoi aluksi rakennusteollisuuden ja yliopistojen tutkijoiden kanssa yhteistyössä tehdystä Reduction Roadmap -tutkimusprojektista. Sen lähtökohtana oli tutkia, onko mahdollista rakentaa tavalla, joka on terveellistä niin ihmisille kuin planeetallekin. Pohjana tarkastelussa käytettiin Tukholman resilienssikeskuksen Planetaariset rajat -mallia, jossa on määritelty niin sanotut ihmiskunnan turvallisen toiminnan rajat ilmastonmuutoksen hidastamisen näkökulmasta. Tarkastelu aloitettiin ilmastonmuutoksesta, koska siitä on eniten tietoa saatavilla ja rakennussektorilla on sen osalta paljon tehtävää. Nyt myös luonnon monimuotoisuus on sisällytetty osaksi tarkastelua, koska sen rooli on yhtä merkittävä. Tanskalaisten yliopistojen tutkijat määrittelivät Planetaariset rajat -konseptia hyödyntäen rakennusten elinkaariarviointiin sopivat indikaattorit, joiden pohjalta lähdettiin tarkastelemaan, miten tavoitteet voitaisiin saavuttaa. Maailmanlaajuiset vuotuiset hiilidioksidipäästöt ovat 47,9 mrd. tonnia ja on päästävä 2,51 mrd. tonnin vuotuisiin päästöihin, jotta oltaisiin turvallisen toiminnan rajoissa. Projektissa hyödynnettiin myös IPCC-ilmastopaneelin AR6 arviointiraporttia, jossa on määritelty hiilibudjetit, joilla ilmaston lämpeneminen saadaan pysymään alle 1,5 asteessa eli Pariisin ilmastosopimuksen tavoitteessa. Tanskan nykyiset päästöt uudisrakentamisessa ovat noin 9,5 kg CO2e/m2 vuodessa ja tavoitteena tulisi olla 0,3 kg CO2e/m2 vuodessa eli lähes nolla. Tanskan laskentamenetelmä ei ole täysin yhteneväinen Suomen menetelmän kanssa, joten raja-arvot eivät ole suoraan verrannollisia keskenään. Tällä hetkellä Tanskan asettama raja-arvo yli 1000 m2 uudisrakennuksille on 12 kg CO2e/m2. Projekti alkoi 2021 ja sinä aikana päästöissä ei ole tapahtunut muutosta, joten arvio on, että aikaa Pariisin ilmastosopimuksen tavoitteen saavuttamiselle on enää 3–7 vuotta. Jotta tavoite saavutettaisiin, pitäisi vuonna 2025 rakentaa keskimäärin alle 5,8 kg CO2e/m2 vuotuisilla päästöillä.
Hill-Hansenin mukaan tämä on mahdollista saavuttaa, minkä on osoittanut prototyyppi-rakennusprojekti Living Places Copenhagen 3,85 kg CO2e/m2 vuotuisilla päästöillään. Living Places -metodologia kattaa filosofian, että tapa, jolla rakennamme ympäristömme, on suunniteltava ihmisten ja planeetan hyvinvoinnin kannalta. Hill-Hansen kertoo, että he hyödyntävät kokonaista elinkaariarviointia varmistaakseen, että rakennukset ovat sopusoinnussa ympäristön kanssa. He tarkastelevat myös rakennusten ekologista jalanjälkeä niiden olemassaolon kaikissa vaiheissa. Hänen mukaansa heidän lähestymistapansa kestävään kehitykseen on eritellä rakennusprosessi yksittäisiin komponentteihin ja optimoida jokainen osa varmistaakseen, että se vastaa ympäristötavoitteita. Living Places Copenhagenin rakentaminen aloitettiin 30.8.2022. Tämän kokeellisen hankkeen tavoitteena on näyttää, kuinka vähähiilisiä, planeettaa elvyttäviä, taloja voidaan rakentaa olemassa olevan teknologian ja materiaalien avulla – ja tavalla, joka ei aiheuta lisäkustannuksia rakentamisessa. Ja kaikki tämä tinkimättä laadusta, arkkitehtuurista ja sisäilmastosta. Living Places Copenhagen on ollut vuoden auki yleisölle ja siellä on käynyt yli 14000 vierailijaa. Se sisältää seitsemän prototyyppiä – viisi avointa paviljonkia ja kaksi taloa.
Hill-Hansenin mukaan Tanska oli ensimmäinen maa, joka asetti rakentamisen hiilidioksidivaatimukset ja se voi myös olla ensimmäinen maa, jonka vaatimukset tukevat Pariisin ilmastosopimuksen tavoitteeseen pääsemistä rakennetun ympäristön osalta.
Vähähiilisen rakentamisen vuosiseminaari järjestettiin tiistaina 21.5.2024 ja tallenne siitä on nähtävissä täällä .
Vastuu artikkelissa esitetyistä näkemyksistä on yksinomaan kirjoittajilla.
Kirjoittajina ovat Satakunnan ammattikorkeakoulun rakennus- ja yhdyskuntatekniikan opiskelijat Mäki Heli ja Syväoja Milla. Mäki suoritti kesän aikana SAMK:ssa opintoihinsa kuuluvaa harjoittelua. Syväoja työskentelee RAKSU-hankkeessa projektityöntekijänä.