Nordbygg-messumatka Tukholmaan

Milla Syväoja, Sanna Lindgren
Kuvat: MillaSyväoja

Satakunnan ammattikorkeakoulun Rakennus- ja LVI-Tekninen Kilta ry järjesti yhdessä sponsoreiden kanssa rakennuspuolen opiskelijoille jo perinteeksi muodostuneen matkan Nordbygg-messuille Tukholmaan huhtikuun lopussa. Mukana oli myös osa matkan sponsoreista. Menomatkalla sponsoreiden edustajat järjestivät oppilaille tilaisuuden, jossa he esittelivät niin edustamiaan yrityksiä kuin uramahdollisuuksia. Muun muassa Kojan Markku Eskola sekä Chillerin Tomi Niiranen kertoivat omat uratarinansa ja kuinka he ovat päätyneet nykyiseen työpaikkaansa. Heidän lisäkseen matkassa mukana olivat myös Markku Vehanen Orakselta, Markus Holm ja Mikko Sillanpää Porin EKO-Rakennukselta sekä Nicklas Dahlberg ja Tommi Piittala Magicad Groupilta. Myös Mikko Nissilä Satakunnan LVI-yhdistyksestä oli mukana ja kertoi tilaisuudessa heidän toiminnastaan.

Näkymä terminaalilta kaupunkiin. Etualalla satama-allas, jota kiertää kulkusilta. Taustalla kerrostaloja.

Matkustimme messuille laivalla, joka saapui Värtanin terminaaliin messupäivän aamuna. Satamassa näytti olevan meneillään monenlaista rakentamista. Uusi terminaali oli valmistunut 2016 ja alueelle on suunnitteilla muun muassa uusia asuntoja, toimistotiloja ja puistoja. Södra Värtahamnen – Stockholms stad (vaxer.stockholm) Kävelysiltaa pitkin kävelimme lähimmälle Tunnelbana-asemalle Gärdetiin.

Tukholman metroasema T-Centralenin käytävä, jossa matkustajia menossa eri suuntiin.

Gärdetin asemalta matkasimme maanalaisella T-Centraleniin, josta jatkoimme junalla messukeskuksen läheisyydessä sijaitsevalle Älvsjön asemalle.

Älvsjön juna-aseman sisäänkäynti ulkoa päin kuvattuna. Oikealla asemalle johtava katettu kävelytie ja vasemmalla pyöriä pyörätelineessä.

Nordbygg on yksi pohjoismaiden suurimmista rakennusalan tapahtumista ja se järjestetään joka toinen vuosi Tukholmassa. https://www.nordbygg.se/ Messuilla oli näytteilleasettajia niin Ruotsista kuin muistakin pohjoismaista. Myös esimerkiksi Puolasta oli 30 yrityksen koalitio, Alankomaista heidän Ruotsin suurlähetystönsä ja Latviasta investointi- ja kehitysvirasto esittelemässä maidensa rakennussektoria.

Näkymä messuhallin käytävältä. Keskellä kolme henkilöä kävelemässä, ja heidän oikealla puolen pilari, jossa mainoskankaassa teksti "made in Sweden" ja Ruotsin lippu.

Messuilla oli myös useampi esiintymislava, joissa teemana oli rakennusalan ajankohtaiset aiheet sekä tulevaisuudennäkymät.

Ruotsin putki- ja sähköalan yrityksien messuosasto, jossa takaosassa esiintymislava, esiintyjiä sekä iso näyttö. Lavan edessä sohva ja erilaisia raheja, joilla yleisöä istumassa.

Perjantai oli messujen päätöspäivä, joten missään kohtaa ei päässyt syntymään ruuhkaa ja tapahtumassa oli rento tunnelma. Näytteilleasettajat olivat järjestäneet kävijöille erilaisia kilpailuja, tarjolla oli esimerkiksi mini- ja frisbeegolfia.

Ilmanvaihtoon- ja ilmastointijärjestelmiin erikoistuneen yrityksen messuosasto, jossa somisteena lehtipuuta muistuttava tekopuu ja kuormalavoista tehdyt sohvat. Messuosaston keskellä puttausmatto, jonka äärellä messukävijä lyömässä golfpalloa. Taustalla seinällä esillä yrityksen tuotteita sekä näyttötaulu.

LVI-tekniikan opiskelijalle messuilla oli paljon koettavaa. Parasta oli päästä lähietäisyydeltä näkemään tuotteita ja ratkaisuja pintaa syvemmältä. EU:n energiatehokkuusvaatimusten kiristymisen huomasi myös messuilla. Useilla pisteillä oli esillä monenlaisia maalämpöpumppuratkaisuja ja erityisesti huomio kiinnittyi erilaisiin aurinkopaneeliratkaisuihin. EU:han haluaa energiatehokkuusdirektiivillään lisätä tulevaisuudessa erityisesti aurinkoenergian käyttöä rakennuksissa.

Näkymä messukäytävältä. Etualalla oikealla yrityksen mainosjuliste, jossa kerrontaa tulevaisuuden kestävistä energiaratkaisuista. Taustalla vasemmalla näytillä oleva suuri ilmanvaihtokone.

Esillä oli paljon ratkaisuja energiatehokkaaseen ja ympäristöystävälliseen kiinteistön ylläpitämiseen. Tarjolla oli muun muassa älykkäitä automaatiojärjestelmiä ja erilaisia sovelluksia esimerkiksi energiankulutuksen optimointiin. Näytteillä oli myös työn suunnitteluun, ajanhallintaan ja materiaalivirtojen seurantaan liittyviä sovelluksia.

Messuosastolla oleva seinämä, jossa esillä rakennusautomaation ohjausyksiköitä sekä näyttötauluja.

Ruotsin LVI-museon osastolla esiteltiin myös alan historiaa. Vuosien aikana käytettyjä LVI-teknisiä tuotteita ja muun muassa vesikalusteita havainnollistettiin niin kuvin kuin näytteillä olevien esineiden kautta. Muun muassa kuvassa olevan vesiklosetin takaosa oli avattu, jotta messuvierailijat pääsivät kurkistamaan, millaista tekniikkaa pytyn vetämiseen on ennen muinoin vaadittu.

Messuosasto, jossa keskellä etualalla vanha keltainen WC-istuin ja taustalla korokkeen päällä toinen wc-istuin sekä pesuallas. Kauempana korokkeen päällä erilaisia vanhoja vesi- ja viemärijärjestelmien osia sekä  messuosaston esittelijä. Taustalla messuosaston seinämä, jossa esillä kuvia vanhojen LVI-alan lehtien aukeamista.

Vaikka messuilla pääosassa oli enimmäkseen tekniikka, jonkin verran oli myös sisustamisesta kiinnostuneille nähtävää. Kylpyhuonetoimittaja Macro Design Oy:n osastolla oli näytillä suomalaisen Woodion puukomposiitista valmistetut altaat.

Messuosaston edessä seinämä, jossa esillä allaskaappi, kaksi kappaletta pesualtaita, hanoja ja peilejä.

Tulevaisuutta on varmasti erilaisten robottien käyttäminen apuna niin rakentamisvaiheessa kuin kiinteistön ylläpidossa. Karelics Oy:n ohjaussysteemillä varustettu Spot oli nopea ja ketterä liikkeissään.

Etualalla Spot-robottikoira ja taustalla erilaisia robotteja sekä niiden toimintaa ja ohjausta esittelevä messuosasto.

Työturvallisuuteen liittyvät asiat olivat myös laajasti esillä. Mielenkiintoista oli muun muassa, kun yhdellä pisteellä oli mahdollisuus päästä kokeilemaan turvavaljaiden tuntumaa roikkumalla noin 5 metrin korkeudessa ilmassa.

Etualalla turvakypäriä korokkeiden päällä ja taustalla erilaisia rakennustelineitä sekä tikkaita.

Näytillä oli paljon erilaisia työn tekoa helpottavia työkaluja ja apuvälineitä. Hilti esimerkiksi esitteli osastollaan pitkäkestoiseen ja toistuvaan työskentelyyn suunniteltua työkalujen tasapainottajaa.

Näkymä messuosastosta, jossa näytteilleasettelijat esittelevät messuvierailijoille tuotteitaan. Vasemmalla vierailija, joka testaa työkalujen tasapainottajaa.

Rakennusten hiilijalanjäljen laskentaan perehtyneelle yksi mielenkiintoinen yksityiskohta oli Sievin Jalkine Oy:n laskemat hiilijalanjäljet turvajalkineillensa. Satakunnan ammattikorkeakoulussa on vähähiiliseen rakentamiseen liittyvissä hankkeissa arvioitu rakennusten elinkaaren hiilijalanjälkiä ja tulokset ovat olleet noin 12–20 kgCO2e lämmitettyä nettoneliömetriä kohden vuodessa, kun laskenta-aika on 50 vuotta. Kuten kuvasta näkyy, turvajalkineiden hiilijalanjälki on välillä 12–20 kgCO2e kenkäparia kohden eli voinee siis todeta, että myös työvaatetuksen osuus päästöistä on merkittävä. Lukemia ei kuitenkaan voi suoraan verrata toisiinsa ja kuten rakennuksissa, myös jalkineissa on tärkeää tarkastella vaikutuksia ilmastoon suhteessa niiden koko elinkaareen ajan eli aina raaka-aineiden valmistuksesta tuotteen käytön jälkeiseen aikaan asti.

Etualalla turvajalkineita esittelypöydällä ja taustalla messuosaston seinämä, jossa yrityksen esittelyjuliste turvajalkineidensa hiilijalanjäljistä.

Vastuu artikkelissa esitetyistä näkemyksistä on yksinomaan kirjoittajilla.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *