Laatu ei ole virheetöntä työtä vaan virheistä oppimista

Petra Janhunen, Kari Lilja, Sirpa Sandelin


Syyskuisessa Rakennuslehden ja Vahasen yhteistyössä järjestämässä webinaarissa ”Rakentamisen laatu 2021: Onko laadussa oikeasti ongelmia?” kuultiin eri tahojen asiantuntijoiden puheenvuoroja ja rakennusalan isojen toimijoiden asiantuntijat kävivät paneelikeskustelua rakentamisen laadusta arjessa.

Hankkeiden laadullinen onnistuminen ja laatutavoitteiden saavuttaminen edellyttävät, että laatutavoitteet tunnetaan, laadun tekemisen puitteet ovat kunnossa ja erityisesti rakennusprosessin aikana syntyvä tieto välittyy eri osapuolille.

Näkökulmia rakentamisen laatuun

Rakentamisen laadusta keskusteltaessa huomio kiinnittyy usein rakennusvirheisiin ja asunnon puutteisiin, vaikka laatu on jatkumo, joka ennen rakennuksen valmistumista kulkee läpi rakennusprosessin. Hyvä ja huolella rakentaminen koskee siten valmiin rakennuksen laadun lisäksi rakennuttamisen, suunnittelun ja tuotannon laatua sekä näiden välistä yhteistyötä. Rakentamisen laadun käsite on moniulotteinen, eikä rakennusalalla ole yksittäistä mittaria laadun mittaamiseen ja siksi onkin hyvä aina ensin määritellä, mitä laadulla kulloinkin tarkoitetaan.

Eräs laadun määritelmissä toistuva asia on, että tuote, työ tai palvelu on laadukas, kun lopputulos vastaa sille asetettuja vaatimuksia ja tavoitteita. Rakentamisessa laatuun kuuluvat muun muassa virheettömyys, sujuva rakentamisprosessi sekä onnistuneet asiakaskohtaamiset (Rakennusteollisuus, Rakentamisen laatu).

Panelistit nostivat tärkeiksi laatukriteereiksi terveen, turvallisen ja kestävän rakennuksen rinnalle erityisesti asiakkaan kokeman laadun sekä sen, että rakennus vastaa käyttötarkoitustaan.

Kuva pienestä leikkimökistä, jota aikuinen ei määrittelisi laadukas, mutta joka on laadukas lapselle.
Laadukas rakennus on aina terve, turvallinen ja kestävä. Rakennuksen käyttäjällä on merkittävä rooli rakennuksen laadun määrittelyssä. Toiselle laadukas ja tarkoitustaan palveleva rakennus ei ole välttämättä sitä jollekkin toiselle. Kuva: Petra Janhunen

Tiedonkulku, viimeistelytyöt ja suunnitelmien ajantasaisuus haastavat rakentamisen laatua

Rakentamisen laatua kartoitetaan useista eri tulokulmista: uudisasuntotuotantoa asiakastyytyväisyyden perusteella ja virheitä rakennusyritysten takuukustannusten perusteella. Lisäksi on kerätty rakennushankkeen osapuolten keskinäistä palautetta tarkoituksena kehittää yksittäisen rakennushankkeen osapuolten toimintaa, ja työntekijät ovat antaneet näkemyksiään rakentamisen laadusta (Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 2020:24, Rakennusalan kilpailukyky ja rakentamisen laatu Suomessa )

Paneelissa asiantuntijoiden keskiarvo rakentamisen laadulle oli muutamaa desimaalia vaille 8.  Se on kouluarvosana-asteikolla hyvä.

Jo uuden asunnonostajan kokemus poikkeaa paljon yleisväestön mielikuvasta: Uuden asunnon ostaneiden kuluttajien asiakastyytyväisyys oli vuonna 2020 EPSI Ratingin (EPSI-Uudisrakentaminen-2020-tulostiivistelma) mukaan korkealla tasolla ja pysyi jo kolmatta vuotta peräkkäin toimialojen välisen vertailun kärkisijalla Suomessa. Takuuajan virhekustannukset ovat pysyneet melko maltillisella tasolla: Vuonna 2019 takuuajan virhekustannusten osuus asuntorakennushankkeiden kokonaiskustannuksista oli 0,5 prosenttia (laski vuodesta 2015) ja takuuajan jälkeen havaittujen virheiden kustannus oli 0,8 prosenttia (nousi vuodesta 2015). (Rakennusteollisuus takuukustannuskyselyt)

Rakennusalan laatu RALA ry:n keräämien hankepalautteiden perusteella osapuolet ovat erityisesti tyytyväisiä toistensa ammattitaitoon, osaamiseen ja yhteistyön sujuvuuteen ja suurimmat epäluulot kohdistuvat aliurakoitsijoiden ammattitaitoon. Aineistossa on noin 6 000 palautetta kaikkiaan 1 747 hankkeesta vuodesta 2008 lähtien. Rakennusliiton jäsenille suunnatussa kyselyssä tarkasteltiin  rakentamisen laatua, keskeisiä ongelmia ja kehitystarpeita. Kyselyn mukaan omalla työmaalla asiat arvioidaan paremmin hoidetuiksi kuin muilla työmailla ja rakentamisen laatu kokonaisuutena arvioidaan keskinkertaiseksi (keskiarvo 3,3 asteikolla 1–5). Työntekijät tiesivät työlle asetetut ajalliset ja laadulliset vaatimukset ja näkivät parannettavaa eniten suunnitelmien ajantasaisuudessa ja niiden käyttöön saamisessa. Vuonna 2017 suoritettuun kyselyyn vastasi kaikkiaan 2 641 vastaajaa. (Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 2020:24, Rakennusalan kilpailukyky ja rakentamisen laatu Suomessa )

Panelistit olivat yhtä mieltä siitä, että yksi suurimmista haasteista on tiedonkulku koko laatuketjun läpi. Webinaarissa nostettiin esiin, että valtaosa virheistä (jopa 90 prosenttia) syntyy, kun rakentamista ei ole toteutettu hyvän rakentamistavan mukaisesti. Suomessa on hyvät ohjeistukset, mutta niihin liittyy usein tulkinnanavaraa: virheelliset tulkinnat ovat mahdollisia, etenkin, jos tieto noudatettavista ohjeista ei kulje osapuolien välillä. Haasteita on ollut esimerkiksi märkätilojen laadukkaissa toteutuksissa ja putkien kannakkeiden asennuksissa. Myös viimeistelytyöt, kuten sisäpintojen maalaukset, betoniseinien kutistumahalkeamat, ja parvekeovien ja ikkunoiden puutteet toistuvat korjauslistojen kärkipäässä.

Rakennusalan yrityksillä on merkittävin rooli rakentamisen laadun kehittämisessä

Rakennusalan kilpailukyky ja rakentamisen laatu Suomessa” (valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 2020:24) loppuraportissa todetaan, että merkittävin rooli rakennusalan laadun kehittämisessä on rakennusalan yrityksillä.  Laadunhallinnan työkalujen hyödyntämisen lisääminen sekä hankeaikataulun, suunnitteluaikataulun ja tuotantoaikataulujen parempi hallinta voisivat vähentää virhealttiutta. Hankkeiden laadullinen onnistuminen edellyttää, että tavoitteiden tuntemisen lisäksi, laadun tekemisen puitteet ovat kunnossa ja tässä johtamistaidot, ammattitaito ja asenne ovat avainasemassa. Tavanomaisissakin rakennushankkeissa voi olla mukana kymmeniä organisaatioita, ja lopputulokseen vaikuttaa kaikkien tahojen toiminta. Ensiarvoista olisi, että rakennusprosessin kaikissa vaiheissa syntyvä tieto säilyisi ja välittyisi osapuolille.

Hyvän suunnittelun merkitys laadun kehittämisessä on ensiarvoisen tärkeä. Työntekijöiden näkökulmasta parannettavaa nähtiin eniten suunnitelmien ajantasaisuudessa ja niiden käyttöön saamisessa. Raportissa kehitysideana esitetään, että rakennusalan järjestöt voisivat yhteisvoimin kehittää toteutusmuotoja niin, että urakoitsijoiden ja rakennusten ylläpidon asiantuntijoiden osaamista hyödynnettäisiin jo suunnitteluvaiheessa. Lisäksi järjestöt voisivat toimia alan laatua koskevan kulttuurimuutoksen aikaansaamiseksi samoin kuin aiemmin työturvallisuuden osalta.

Kuvassa tikku-ukot pitelevät nuolta, joka osoittaa viistosti ylöspäin.
Laatua tehdään yhdessä ja jokaisen panos merkittävä. Kuva: athree23 from Pixabay

Parempaa laatua tehdään yhdessä. Jokaisen hankkeen osapuolen panos on merkittävä niin tiedonkulun varmistamisessa kuin jo tehtyjen virheiden toistumisen välttämisessä. Laatustandardien mukaan laadussa on kyse siitä, että opitaan tehdyistä virheistä, hylätään huonoksi havaittu toimintatapa ja tehdään tulevaisuudessa toisin.

Linkkejä rakentamisen laadun äärelle:

Uudisasuntorakentamisen asiakastyytyväisyystutkimus mittaa kuluttaja-asiakkaiden laatukokemusta yhdenmukaisella tavalla. Tutkimus on EPSI Ratingin ja Rakennusteollisuus RT:n yhdessä kehittämä ja EPSI Ratingin toteuttama

EPSI Rating, toimialatutkimukset, uudisasuntorakentaminen

Vahinkoalan auktorisointiryhmä VAR, Rakennusten vahinkoselvitykset ja korjaaminen -opas

Terveet tilat 2028-hanke

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *